Motoparkissa ratkaisut jäivät päätöspäivälle

Road racingin SM:ssä ajettiin jännittävät kilpailut hienossa, aurinkoisessa säässä. Mitään ei vielä tänään ratkennut, vaan vasta sunnuntain lähdöt ratkaisevat mestarit ja mitalistit.
Superbiken voittoon ajoi Aleksi Kyllästinen, Ville Valtosen ollessa toinen. Näin ollen huomiseen kilpailuun lähdetään Kyllästisen johtaessa kahdella pisteellä. Se tarkoittaa, että kumpi huomenna voittaa toisensa, tulee viemään myös Suomen mestaruuden.
Sekä Kyllästinen että Valtonen ottivat heikohkot lähdöt ja olivat ensimmäisen mutkan jälkeen neljännen-viidennen sijan vaiheilla. Kyllästinen kykeni kuitenkin jo heti ensimmäisen ja toisen kierroksen aikana selvittämään itsensä kärkipaikoille ja repäisemään muutaman sekunnin eron muuhun joukkoon. Valtosella sen sijaan ohitukset kestivät vähän pidempään ja Kyllästisen kahden-kolmen sekunnin johto kesti loppuun asti.
Kolmanneksi nosti itsensä ehkä vähän yllättäen Mika Hautala.
Aleksi Kyllästinen oli luonnollisesti tosi tyytyväinen voitostaan ja totesi:
– Huomenna ehkä ajetaan sateessa, mutta nyt ei mietitä keliä, huomenna ajetaan niin lujaa kuin pystytään.
Ville Valtonen ei tietenkään ollut täysin tyytyväinen tämän päivän kisaansa ja valitteli ennen kaikkea ottamaansa huonoa starttia. Hän totesi, että mitäänhän ei vielä ole ratkennut, huomenna katsotaan, kenelle mestaruus kuuluu.
Superstock 600 –lähdössä Niki Tuuli oli niin ylivoimainen kuin odotettiinkin. Hän jätti toiseksi tullutta Marko Vuoriota 18 sekunnilla. Aki Valkila oli kolmas, Jani Rättö neljäs ja näiden kolmen miehen ero oli maalissa vain sekunnin luokkaa.
Siispä mitalistit eivät ole vieläkään selvillä, Niki Tuulta lukuun ottamatta. Valkila nousi pisteissä kakkoseksi, Rättö kolmanneksi, mutta Vuorio nousi jo hengittämään niskaan.
Näin ollen jännitys säilyy ja sunnuntain lähdöt ratkaisevat himmeimmät mitalit.
Superbike B:ssä voiton otti Esa Tirkkonen, toinen oli Carl-Johan Källman ja kolmas Ilkka Rantatulkkila. Superstock B:n voitti Niko Kömi, toinen oli Kalle Mäntysaari ja kolmas Henna Ylijoki.


« Edellinen sivu